keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Noidanmetsästäjät~Minttu

Kirjan on kirjoittanut Tytti Seessalo. Kirjan päähenkilö on 10-vuotias Eve, joka joutuu muuttamaan Espoosta Lontooseen isänsä työn perässä. Lontoossa Even isä tutustuu Miranda-nimiseen naiseen, joka on todella kaunis. Mutta ulkokuori pettää kuuluu sanonta, sillä kun Even isä on töissä ja Eve jää kahdestaan Mirandan kanssa alkaa Miranda haukkua ja paassuttaa Eveä. Eve alkaa ajattelemaan, että Miranda ei ole aivan tavallinen äitipuoli kun hän piiloutuu Mirandan huoneeseen hän kuulee, että Miranda puhuu taikapeilille ja kun hänellä ei ole meikkejä tai taikavoiteita kasvoillaan hän näyttää aivan noidalta. Kun Eve yrittää puhua järkeä isänsä päähän niin isä tuntuu olevan kuin kuuromykkä, mutta Mirandaa isä kuuntelee vaikka kaikki sanat ovat valhetta. Eve epäilee Mirandaa noidaksi ja luulee olevansa yksin, mutta asia ei niin ole. Eve alkaa tavata tätä salaperäistä kissaa, joka väittää olevansa noidanmetsästäjä. Even isä lähettää Even kesävieraaksi Even tädin perheeseen, joka elää kodikasta perhe-elämää suomalaisessa pikkukaupungissa. Eve on aluksi hieman yksinäinen ja poissa tolaltaan, mutta pian hän saa uuden kaverin. Evellä ja Even tapaamalla salaperäisellä kissalla on sama tavoite: Tuhota Miranda ja vapauttaa Even isä.

Lue kirja niin saat tietää miten käy saadanko noita tuhottua vai ei ja miten käy Even isän? Pidin kirjasta, sillä päähenkilöön oli helppo samaistua ja teksti oli helppo lukuista. Juoni oli mukaansa tempaava. Suosittelen.

3 kommenttia:

  1. 5/5 koska hyvin kirjoitettu. t henri

    VastaaPoista
  2. Tarkasti kuvailtu sekä muutenkin hyvin tehty. Kuva kirjan kannesta on plussaa!
    -Mette

    VastaaPoista
  3. Kiva kirjaesittely! Tätä oli kiva lukea :)
    -Jenna

    VastaaPoista