torstai 16. tammikuuta 2014

Merihevoset~Seljan kirjaesitelmä

Merihevoset kirjan on kirjoittanut Jenny Hughes. Kirjassa kerrotaan tytöstä nimeltään Caitlin. Caitlin on joutunut muuttamaan monesti äitinsä työn mukana, tällä kertaa on tuuria mukana.

  Caitlin pääsee ihanalle tilalle poninsa Jaden kanssa lomailemaan leirille. Leirille on tullut myös kuusi muuta lasta poneineen. "Leiriavustajana" on hurmaava Zak johon kaikki tytöt ovat ihastuneet. Zakin tyttöystäväkin on tilalla töissä joka on hyvin säpäkkä luonteeltaan. Leirillä lapset pääsevät upealle hiekkarannalle ratsastamaan ja uimaan hevostensa kanssa. He myös saavat hyvää opetusta kahdelta ratsastuksenohjaajalta. Jossain vaiheessa lomaa Zak ei olekkaan oma aina iloinen persoonansa vaan hän muuttuu hyvin alakuloiseksi. Tallista saattoi välillä kuulla Zakin ja hänen tyttöystävänsä riitelyä. Jossain vaiheessa tapahtuu myös suuri onnettomuus kun leiriläinen on hengenvaarassa. Nyt alkaa jo naapurinsetääkin ärsyttämään rannalla ratsastavat ihmiset ja kaivaa paperin jossa on hänen maaplänttiensä rajat. Häntä alkoi jo sapettaa niin paljon että rikkoi tilan naapuritalon ikkunan merihevoskoristeella ja sai ihmiset luulemaan, että se olisi ollut Zakin tyttöystävä koska he olivat riidoissa. Kirjassa oli myös yksi kidnappaus. 

  Minä suosittelen tätä kirjaa enemmän tytöille ja varsinkin niille jotka pitävät hevosista. Arvosanaksi ehkä antaisin 8puol koska kirjassa oli hyvä juoni mutta välillä vähän sekainen. 

1 kommentti: