maanantai 20. tammikuuta 2014

NIGHTMARE ROOM Kauhujen Kesäleiri Tim Halvari

Russel niminen poika osallistuu mukaan kesäleiriin tuttujen kavareiden kanssa.
Russelia haukutaan paljon nynnyksi ja hieman kiusataan. Leirin ohjaajat suunnittelevat kanootti retkeä kielletyille koskille jonka intiaanit olivat nimenneet satoja vuosia sitten. Kun Russel ja kaverit menevät metsään, he huomaavat heidän koiran kallion huipulla. Russel halusi todistaa ettei ole luuseri tai nynny ja kiipesi hakemaan koiraa. mutta päästessään huipulle russel saa käärmeet jalkoihin ja tippuu koiran kanssa alas läheiseen puskaan. päästessään takaisin leirille iltanuotiolle, kaverit pelottelevat Russelia. kun leiriläiset valmistautuvat vaaralliselle kanoottiretkelle, Russel toteaa ettei halua lähteä mutta silti hyppää kyytiin.


                                                     kirjan tekijä  -R.L.Stine

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti